Puuta heinää

Keravan uudistuva asemanseutu - kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu kunniamaininta

Keravan asemanseudun ideakilpailun tarkoituksena oli luoda aseman läheisyyteen uutta vetovoimaista ja viihtyisää asuinympäristöä, liiketilaa kivijalkoihin sekä monipuolisia toiminnan paikkoja. Kilpailu järjestettiin kansainvälisenä arkkitehtikilpailuna ja ehdotuksia tuli yhteensä 46 kpl. Korkeatasoiseen kilpailuun tuli ehdotuksia ulkomaita myöten ja palkittujen joukossa oli mm. hollantilaisia toimistoja. Yksi keskeinen teema kilpailussa oli korkean rakentamisen osoittaminen alueelle. Lisäksi toivottiin mahdollisuuksia kaupunkimaiselle puurakentamiselle.

Suunnitelman keskeisimpänä teemana on jatkaa ja kehittää kävelyaluetta Paasikivenaukiolta juna-aseman kautta radan itäpuolisille asuin- ja virkistysalueille. Uudet korttelit muodostavat kaupunkikeskustalle tyypillistä tehokasta maankäyttöä, jonka korttelien muodostus tukee urbaania ja elävää katuympäristöä sekä selkeästi rajautuvia kaupunkitiloja. Liityntäpysäköinti radan varressa muodostaa suojaa radan haittavaikutuksia kohtaan ja linja-autoaseman uudelleen järjestely vapauttaa asemarakennuksen ympäristössä tilaa viihtyisän kävelyalueen muodostamiselle ja kaupunkivihreän lisäämiselle.

Alueen historiaan kuuluvat olennaisena osana puurakentaminen ja juna-aseman loputtomat ihmisvirrat. Näistä inspiroituneena suunnitelman kantavina ideoina ovat elämykselliset jalankulun ympäristöt ja puumateriaalin tuominen osaksi uusien rakennuksien arkkitehtuuria. Alueen läpi kulkeva kävelyalue kokoaa ja yhdistää tilasarjoja yhdeksi elämykselliseksi kokonaisuudeksi.

Kesäillan tunnelmaa Volmarin aukiolla.

Tasakorkuinen katutilaan tukeutuva rakentaminen muodostaa rauhallista ja selkeästi rajautuvaa katutilaa. Kivijalan liiketilat tukevat elävän kaupunkiympäristön muodostumista. Materiaaleina tiili, lasi ja puu muodostava arvokkaan ja ajattoman yleisilmeen alueelle. Vanhan asemarakennuksen, Pohjanheimon talon ja Svenskin huvilan ympäristössä puumateriaali yhdistää uuden rakentamisen alueen historiallisiin osiin aina Aurinkomäen huviloita myöten. Tiili sitoo arkkitehtuuria kirjaston ja Paasikivenkadun rakennuksiin.

Tapulin alueelle on suunniteltu juna-asemaan tukeutuva asuinalue ja keskus. Tehokas maankäyttö heti juna-aseman äärellä luo selkeän maamerkin myös itäpuolelle rataa ja osoittaa aseman paikan sekä toimii samalla näyteikkunana uudistuvaan Keravaan. Alikulusta saavutaan paviljongin kautta Tapulin keskuksen aukiolle, jonka kivijaloissa on liiketilaa ja palveluita. Aseman keskuskortteleissa on asuin- ja liiketilan hybridirakennukset. Kortteleiden keskellä on osana kävelyaluetta korttelipuisto. Radan varren rakentamisen ja olemassa olevien asuintalojen välissä on modernin puurakentamisen vyöhyke, muistona alueen puurakentamisen perinteestä.

Uusi asemanseutu.

Suunnitelman myötä juna-aseman ympäristöön muodostuu aseman ihmisvirtoihin ja historiaan tukeutuva uusi kaupunginosa. Alue ammentaa identiteettiä arvomiljööstä, puurakentamisesta ja tehokkaasta maankäytöstä. Kokonaisuus tukeutuu voimakkaasti alueen läpi johdettuun kävelyalueeseen ja sen ihmisvirtojen täyttämiin tilasarjoihin. Uudistettu kaupunginosa vahvistaa Keravan imagoa ilmastoviisaan kaupunkikehityksen ja raideliikenteen pääpaikkana.