Himos

Himoksen yleissuunnitelma

Himoksen yleissuunnitelmassa tutkittiin alueen täydennysrakentamis- ja kehittämismahdollisuuksia. Keskeisenä tavoitteena oli löytää alueelle realistinen visio, jonka avulla alueen kehittämistä ohjataan eheäksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi. Yleissuunnitelma toimii perustana voimassa olevien yleis- ja asemakaavojen muutostarpeita arvioitaessa.

Yleisenä tavoitteena oli lisätä Himoksen matkailualueen houkuttelevuutta, tunnistettavuutta, yleisilmettä ja käytännön toimivuutta. Suunnitelmalla luotiin uusia mahdollisuuksia matkailualueen käyttäjille ja edellytyksiä liiketoiminnalle. Suunnitelmassa vajaalla käytöllä olevat hyödyntämättömät ranta-alueet avattiin yleisiksi puistoalueiksi. Lisäksi rantaan suunniteltiin loma-asutusta ja monitoimitalo, jonka yhteydessä on uimala ja saunamaailma.

Toinen keskeinen tehtävä oli, selvittää kuinka laskettelurinteiden yhteyteen voitaisiin toteuttaa koko aluetta palveleva uusi vetovoimainen ja monipuolinen keskusta-alue. Keskusta-alueelle suunniteltiin majoitustoiminnan ja palveluiden sekä liiketilojen lisäksi kävelyalue ja aukioiden sarja, joka mahdollistaa erilaisten tapahtumien järjestämisen.

Näkymä keskustakortteleiden kävelyalueelta.

Yleissuunnitelma

Keskeisten lomamökkialueiden maankäyttöä tehostettiin ja sen kautta muodostettiin uusia selkeitä korttelikokonaisuuksia. Suunnitelmassa koko alueelle lisätiin 700 uutta autopaikkaa ja Himoksen tapahtuma-alueen laajuus yli kaksinkertaistettiin. Tapahtuma-alueen toimivuutta ja turvallisuutta lisäämään suunniteltiin leveä kävelysilta ja festarialueen pääportti siirrettiin. Lisäksi suunniteltiin toimivat taksi- ja bussiliikenteen järjestelyt.

Maastokäynnin lisäksi tärkeä osa suunnittelua oli osallistaminen. Paikallisten maanomistajien ja toimijoiden kanssa järjestettiin yhteensä kuusi haastattelua, joissa kuultiin heidän näkemyksiään alueen kehittämisestä. Ennen suunnitelman viimeistelyä järjestettiin kaikille avoin nettikysely, josta saatuja tietoja hyödynnettiin suunnitelmassa. Lisäksi suunnittelua ohjaamaan perustetiin erillinen ohjausryhmä.

Uusi pääportti ja kävelysilta. Sillan myötä turvallisuus ja toimivuus paranee tapahtuma-alueella. Parkkilaitoksen katolla olevalta vip-alueelta aukeaa näkymät ihmismeren yli kohti päälavaa ja järvimaisemaa.

Uusi keskusta-alue tarjoaa majoittumista, elämää ja palveluita rinteiden välittömässä läheisyydessä.

Nykyisiä lomamökkialueita on tiivistetty ja uudelleen rakennettu keskeisellä paikalla alueen ytimessä.

Paviljonkimaiset lomamökit tuovat Himokselle uudenlaisen majoittumisen mahdollisuuden.

Suunnittelun yhteydessä tutkittiin uutena asiana mahdollisuutta osoittaa rakentamista Patalahden vesistön päälle. Rantaan suunniteltiin lomamökkejä kolmelle saarelle hieman irti rantaviivasta. Näkymät ja terassit aukeavat järvelle kohti ilta-aurinkoa.

Terassoituva monitoimitalo ja uimala herättävät Patalahden eloon.

Suunnitelman myötä Himoksen vetovoiman toivotaan lisääntyvän ja toiminnan monipuolistuvan myös festari- ja laskettelusesonkien ulkopuolelle.