Naapurusto

Lapinjärven kirkonkylän ideakilpailu - Jaettu 2. palkinto

Lapinjärven kunta järjesti yhdessä Suomen Arkkitehtiliiton kanssa kirkonkylän kehittämisestä ideakilpailun jonka tarkoituksena oli löytää erilaisia vaihtoehtoja kirkonkylän alueen jatkosuunnittelun, kaavoituksen ja toteutuksen pohjaksi. Tavoitteena oli saada kylämiljöön kannalta, maisemallisesti, liikenteellisesti ja toiminnallisesti hyviä ja oivaltavia ratkaisuja, jotka tukevat elinvoiman ja asumisen kehitystä kirkonkylällä. Kilpailuehdotuksessa edellytettiin huomioitavan valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö. Tavoitteena oli lisätä Lapinjärven kirkonkylän elinvoimaa ja alueen houkuttelevuutta erityisesti asumispaikkana. Kirkonkylän tulisi nykyistä enemmän ilmentää sen kaunista sijaintia järven rannalla. Kilpailuehdotuksia tuli yhteensä 48 kpl.

Suunnitelman lähtökohtana oli paikan ominaispiirteet huomioivan täydennysrakentamisen suunnittelu ja Tallbackan ranta-alueen virkistyskäytön kehittäminen. Rakentamisen mittakaavassa ja sijoittelussa on pyritty huomioimaan vallitseva lähtötilanne, rakentamisen tapa ja maiseman ominaispiirteet. Uusi rakentaminen muodostaa hallittuja korttelikokonaisuuksia, jotka mahdollistavat vaiheittaisen toteuttamisen. Suunnitelma sisältää monipuolisesti erilaisia pientaloasumisen muotoja. Rakentamisen lähtökohtana on moderni puuarkkitehtuuri ja kylämiljöön hengen kunnioittaminen. Tallbackan ranta-alueelle on suunniteltu uusia asuintaloja ja rantaa on kehitetty yleisenä kaikille avoimena virkistysalueena, joka kutsuu asukkaita nauttimaan rantapuistosta ja järvimaisemasta.

“Runsaasti erilaisia vaihtoehtoja ja ideoita tarjoava ehdotus, jossa avoin maisematila Lapinjärventieltä järvelle on tunnistettu arvokkaaksi.”

Kylän keskelle on suunniteltu noin 100 asukkaan tiivis rivitalokortteleiden kokonaisuus. Kaksikerroksiset puurivitalot muodostavat keskeiseen risteyskohtaan tunnistettavaa identiteettiä huokuvan kokonaisuuden. Rakentamisen volyymi korostaa keskeistä sijaintia kylän keskipisteessä palveluiden äärellä.

Suunnitelman kohokohta on kaikille avoin upea rantapuisto. Puiston läpi kulkevan kävelyreitin varrella on erilaisia toimintoja alueen monipuolista virkistyskäyttöä varten. Rantapuisto jakautuu kolmeen pääteemaan: laaja yhtenäinen puistonurmi, toiminnallinen rantasaunan ympäristö ja niityllä polveileva kävelyreitti. Tallbackan ranta-alueen potentiaalin hyödyntämisen myötä kylä saa itselleen uuden laajentumisen suunnan.